17. heinäkuuta 2012

Occupy Suomi – Torikokousten valtakunnallinen tapaaminen 2012!


Suomen Torikokousliike järjestää ensimmäisen valtakunnallisen tapaamisensa 11.-13. elokuuta Jyväskylän Mattilanniemessä. Paikalle odotetaan liikkeen aktiiveja useilta paikkakunnilta eri puolilta maata.

Torikokousliike on osa kansainvälistä liikehdintää, joka kantaa Suomessa nimeä Torikokous ja tunnetaan muualla maailmassa muun muassa nimillä 15M-, demokratia- (espanjaksi Democracia real YA! eli Todellista demokratiaa NYT!) sekä Occupy-liike (kuten Occupy Wall Street eli Vallataan Wall Street).

Torikokousliike haluaa luoda kaikille avoimen tilan keskustella yhteiskunnallisista asioista ja pohtia vaihtoehtoja vallitseville poliittisille ja taloudellisille rakenteille. Liike on puoluepoliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Se pyrkii toimimaan vailla muodollisia valtarakenteita tarjoten jokaiselle tasaveroisen mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa liikkeen toimintaan.

Suomessa Torikokouksia on järjestetty syksystä 2011 alkaen ainakin 15 eri paikkakunnalla.

Kaikille avoimen tapahtuman tarkoituksena on edistää Torikokousten välistä verkostoitumista, jakaa kokemuksia eri paikkakuntien toiminnasta, pohtia yhdessä liikkeen tulevaisuudennäkymiä Suomessa sekä antaa aktiiveille uutta potkua syksyn koitoksiin.

Tapahtuman ohjelmaan kuuluu muun muassa alustuksia yhteiskunnallisista aiheista, keskustelutilaisuuksia ja vapaamuotoista yhdessäoloa. Tapahtumaan haetaan parhaillaan ihmisiä pitämään etukäteen valmisteltuja puheenvuoroja itse valitsemistaan aiheista. Puheenvuorojen esittäjiltä ei vaadita mitään erityistä koulutusta tai kokemusta julkisesta puhumisesta. Myös muusikot ja muut esittävät taiteilijat ovat tervetulleita. Ohjelman valmistelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen morosopher [ät] lavabit [piste] com.

Torikokousliike haluaa kutsua mukaan kaikki yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet ihmiset kuulemaan, mistä liikkeessä on kysymys, ja osallistumaan halutessaan keskusteluun.

Tapahtumaan on vapaa pääsy eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. Myös ilmainen majoitus pyritään tarjoamaan kaikille halukkaille. Tapahtuma on päihteetön. Ruoka- ja polttopuulahjoituksia otetaan kiitollisena vastaan.

Kokoustamisohjelma alkaa La:na 11.8. klo 12.

Lisätietoa:
http://www.scoop.it/t/15m-suomi

Tapahtuman yhteyshenkilö:
Teemu Yliselä, morosopher [ät] lavabit [piste] com


Tapaamisen suunnittelua varten perustetulle sähköpostilistalle liitytään osoitteessa https://lists.riseup.net/www/info/torikokoustapaaminen2012 (1. Paina vihreää plus-merkkiä (Subscribe), 2. Lisää sähköpostiosoitteesi, 3. Paina Submit). Listalle voi myös liittyä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen morosopher [ät] lavabit [piste] com. Listalle liittyminen ei luonnollisestikaan sido mihinkään.


Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/466789643345323

19. kesäkuuta 2012

Meillä on vaihtoehtoja


Mitä pahaa Euroopan vakausmekanismissa (EVM; eng. European Stability Mechanism (ESM)) oikeastaan on? Jos tämä asia on jäänyt sinulle epäselväksi, lue Antti Ronkaisen artikkeli "Kansojen varallisuuden ryöstöretki: Näin toimii Euroopanpysyvä vakausmekanismi".

Jyrki Katainen (Suomen pääministeri 22.6.2011 alkaen) ja Jutta Urpilainen (Suomen valtiovarainministeri 22.6.2011 alkaen) saarnaavat, että ”meillä ei ole vaihtoehtoja”, eivätkä opposition suulla puhuvat Perussuomalaisetkaan (r.p.) osaa kaikesta kritiikistään huolimatta kertoa minkäänlaisia vaihtoehtoja harjoitetulle politiikalle. Hallituksen puheista ja opposition vaihtoehdottomuudesta huolimatta Euroopan mailla on taloustieteellisesti perusteltu vaihtoehto, jota hallitukset eivät näytä edes harkinneen.

Ratkaisu Euroopan velkakriisiin ei edellytä mitään vakausmekanismeja eikä tukipaketteja. Velkaongelman ydin on siinä, että valtiot joutuvat lainaamaan yksityiseltä pankkisektorilta rahaa ja maksamaan lainan niille korkoineen. Rahan luominen on jo pitkään ollut yksityisen pankkisektorin oikeus. Tukipaketit eivät mene kriisimaiden tukemiseen. Ne menevät näille maille lainoja myöntäneiden pankkien pelastamiseen. Lex Monetae -periaatteen mukaan kuitenkin jokaisella valtiolla on oikeus päättää omasta rahastaan.

Valtioiden ei tarvitsisi lainata rahaa yksityisiltä pankeilta. Sen sijaan valtiot voisivat perustaa omat julkiset keskuspankit, joille monopolisoitaisiin oikeus luoda uutta rahaa. Mikäli valtio ottaisi rahanluonnin omaksi tehtäväkseen, se voisi rahoittaa julkista talouttaan ilman lainarahaa. Näin valtionvelkaa ei syntyisi – ei syntyisi velkakriisiä, ei tarvittaisi tukipaketteja eikä EVM:n kaltaisia järjestelmiä. Valtiolla riittäisi näin aina tarpeeksi rahaa julkisten palveluiden ylläpitoon. Muun muassa Pohjois-Dakotassa on julkinen keskuspankki, mikä on säästänyt sen talousvaikeuksilta ainoana Yhdysvaltain osavaltioista.

Siitähän seuraa hyperinflaatio!” huudetaan vastaan. Tämä rahan kvantiteettiteoria on uusklassisen taloustieteen perusoppeja, ja siihen uskovat niin Urpilainen kuin Katainenkin. Uuschartalistiset taloustieteilijät ovat kuitenkin eri mieltä. Esimerkiksi Zimbabwen hyperinflaatio ei johtunut rahan luomisesta, vaan aivan muista tekijöistä. Esimerkkinä tulisi pitää ennemminkin Kiinaa.

Jos haluat tietää asiasta syvemmin, tutustu seuraaviin artikkeleihin:

Vaihtoehtoja meillä eurooppalaisilla on, vaikka Katainen ja Urpilainen eivät niistä mitään näytä ymmärtävänkään.

J. J. Rintala / Turun torikokous (Occupy Turku)


9. toukokuuta 2012

Kutsu Turun 12.5.2012-toritapahtumaan



TORILLA TAVATAAN 12.5.2012!
On tullut aika saada äänemme kuuluviin. On tullut aika muuttaa suuntaa. Pahoinvoinnin ja elämän epävarmuuden ei tarvitse aina vain lisääntyä - meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Olemme kyllästyneet siihen, että meidän ei anneta vaikuttaa omiin asioihimme. Emmekä ole ainoita.
Vuosi 2011 jäi historiaan Pohjois-Afrikan kansannousuista ja valtaisat mittasuhteet saavuttaneesta valtausaallosta, joka Espanjan demokratia-mielenosoitusten ja torivaltausten (15M) sekä Yhdysvaltojen Occupy-liikehdinnän innoittamana levisi kaikille mantereille. Ihmiset eri maissa alkoivat yhdistää voimiaan - sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.
Seuraava näkyvä hetki yhteistoiminnalle on Espanjan 15M- ja Yhdysvaltojen Occupy-liikkeiden koolle kutsuma kansainvälinen toimintapäivä 12. toukokuuta (12M). Olemme järjestämässä tuona päivänä tapahtumaa, johon nyt kutsumme Sinut mukaan osallistumaan.
Vaikka yhteiskunnan suunta tuntuisi toivottomalta, yhteistoiminnalla sitä on mahdollista muuttaa. Liity mukaan maailmanlaajuiseen valtausaaltoon ja tule tekemään tuota muutosta! Tule mukaan torikokoukseen ja kerro mihin suuntaan itse yhteiskuntaa kehittäisit. Tule tapaamaan muut, yhdistä voimasi heidän kanssaan ja kerää innostusta toimia!
Mikä Occupy?
Vuosi 2011 jäi historiaan Pohjois-Afrikan kansannousuista ja valtaisat mittasuhteet saavuttaneesta valtausaallosta, joka Espanjan demokratia-mielenosoitusten ja torivaltausten (15M) sekä Yhdysvaltojen Occupy-liikehdinnän innoittamana levisi kaikille mantereille.
Lokakuussa liikehdinnän aallokko saapui myös Suomeen, kun 11 eri paikkakunnalla osallistuttiin Espanjan demokratialiikkeen koollekutsumaan maailmanlaajuiseen toimintapäivään (15O). Tuona päivänä sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa kerääntyivät kaupunkien toreille ja aukioille. Kansanjoukot halusivat osoittaa vastalauseensa vallitsevaa yhteiskunnan tilaa ja sen nykyisiä kehityssuuntia kohtaan sekä kehittää nykytilanteelle vaihtoehtoja. Tuosta päivästä sai alkunsa myös mielenosoitus- ja valtausliikehdinnän täkäläinen versio, Torikokous. Yhtäjaksoisesti jatkuneista suomalaisista kokouksista pitkäaikaisin on edelleen käynnissä Helsingissä nykytaiteen museo Kiasman viereisellä nurmikaistaleella.
Lisätietoa:


24. huhtikuuta 2012

Kansainvälisen liikkeen kutsu toimintaan 12.5.2012

Me olemme 99%.

Viime lokakuun 15. päivä marssimme kaduille yli tuhannessa kaupungissa 82 maassa. Otimme kadut haltuumme, organisoiduimme ja otimme ensimmäiset askeleet polulla maailmanlaajuiseen muutokseen.

Siitä on nyt kulunut yli puoli vuotta, eikä ääntämme ole vieläkään hiljennetty - jatkamme äänemme korottamista tehdäksemme selväksi poliitikoille ja pankkiireille, etteivät he edusta meitä. Että olemme koordinoituja, että meillä on yhteisiä ajatuksia ja että vaadimme kaikki maailmaa, jossa 99%:n hyvinvointi asetetaan etusijalle.

Hallitustemme legitimiteetti tulee ainoastaan siitä, että ne palvelevat suurten kansanosien etuja eivätkä pienen etuoikeutetun vähemmistön.

Me olemme yhdistyneitä, me olemme kaikkialla, me olemme siellä, missä vähiten meitä odotatte.

Me vaadimme järkkymättömästi, väkivallattomin tavoin, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, vaurauden uudelleenjakoa ja eettistä yhteiskuntaa samalla, kun tuomitsemme köyhyyden, epätasa-arvon, luonnon tuhoamisen ja korruption työkaluina, joita vallanpitäjät käyttävät alistaakseen yhteiskuntiamme.

Emme tule lopettamaan ennen kuin saavutamme tavoitteemme. 99% kansasta tulee valtaamaan kadut uudelleen ja uudelleen kunnes me, kaikki yhdessä, saamme itse päättää millaisessa maailmassa haluamme elää. Haluamme maailmanlaajuisen muutoksen.

Muutetaan kadut maailman suurimmaksi kovaääniseksi toukokuun 12. päivä.

Koska olemme 99%, emme suostu olemaan hyödykkeitä poliitikkojen ja pankkiirien käsissä.

Torilla tavataan 12. toukokuuta!



9. huhtikuuta 2012

Turun Torikokouksen viime aikojen toiminta

Teille jotka olette mahdollisesti ehtineet ihmetellä, miksi Turun Torikokouksen toiminta näyttää päältä päin hiipuneen, niin voinemme kertoa, että syksyn 2011 - talven 2012 aktiivisin osa ryhmästämme on siirtynyt pohdiskelemaan Turun syksyn 2012 kunnallisvaaleja. Olemme omalta osaltamme yrittämässä synnyttää edellä mainittuihin vaaleihin pienpuolueiden välistä vaaliliittoa ja tälle joitakin yhteisiä tavoitteita, jotka me torikokoustajina voisimme allekirjoittaa.

Sähköisesti kyseinen ryhmittymä toimii toistaiseksi vain Facebookissa ryhmässä "Pikkuparlamentti, Turku" (https://www.facebook.com/groups/388950787788404). Ryhmä on kokoontunut
säännöllisesti helmikuun puolesta välistä lähtien ja kokoontuu aina keskiviikkoisin klo 19 vaihtelevissa paikoissa (https://www.google.com/calendar/embed?src=turuntorikokous%40gmail.com&ctz=Europe/Helsinki).

Tähän asti ryhmässä on ollut läsnä seuraavien rekisteröityjen puolueiden, yhdistysten ja järjestöjen edustajia ja/tai jäseniä: IPU (Itsenäisyyspuolue) (
https://varsinaissuomenpiirijarjesto.yhdistysavain.fi), Muutos 2011 (http://www.muutos2011.fi), Piraattipuolue (http://varsinais-suomi.piraattipuolue.fi), SKP (Suomen kommunistinen puolue) (http://www.punaiset.net/skpturku), STP (Suomen Työväenpuolue) (http://www.tyovaenpuolue.org), Vapauspuolue (http://www.vapauspuolue.fi), Edistyspuolue ry (http://edistyspuolue.fi), Suomen Talousdemokratia ry (http://www.talousdemokratia.fi), Turun Aikapankki (https://www.facebook.com/TURUNAP), Turun Attac (http://attac-turku.fi) ja Turun Sosiaalifoorumi (http://turunsosiaalifoorumi.fi).

Muutkin asiasta kiinnostuneet tahot ja yksityishenkilöt ovat enemmän kuin tervetulleita ryhmän tuleviin tapaamisiin.

Ryhmän kokoukset ovat vapaita kaikille Turun kunnallispolitiikasta ja -vaaleista kiinnostuneille, joten mukaan vaan, jos siltä tuntuu!

Ryhmän toimintaidea ja -malli on määritelty seuraavanlaisesti:


Pikkuparlamentti” nimenä tulee ajatuksesta muuttaa käsitettämme vaaliliitoista sekä puolueista parlamentiksi.
• Puolue muutetaan ajatuksissa valiokunnaksi
• Valiokunta käsittelee ja syventyy omiin aiheisiinsa; valiokunnat ovat vapaita ja avoimia kaikille aiheista kiinnostuneille.
• Jokaisesta valiokunnasta aktiivisimmat lähtevät kansanedustajiksi eli ehdokkaiksi.
• Ehdokkaat ovat mukana kaikissa valiokunnissa ja näin ollen parhaiten perillä kokonaiskuvasta

Löytyykö pienpuolueilta, muilta kansanliikkeiltä ja yhdistyksiltä sekä tahtoa että kykyä yhteistyöhön? Yksin olemme aika heikkoja, yhdessä pystymme mihin tahansa!

Esitellään taustaryhmiemme (kunnallis)poliittisia tavoitteita hieman tarkemmin ja tutustutaan sitä kautta toisiimme. Vaikka vaaliliitot ja puolueet ovatkin vain poliittisia työkaluja, meidän olisi hyvä löytää kunnallisella tasolla joitakin meitä kaikkia yhdistäviä asioita yhteistyön mahdollistamiseksi.

Pikkuparlamenttiin kokoontuu sekä poliittisesti että yhteiskunnallisesti aktiivisia ja kiinnostuneita ihmisiä.

Saapuessaan parlamenttiin henkilö tulee avoimin mielin ja yhteistyöhön pyrkien taustaansa ja ideologiaansa unohtamatta. Jokainen henkilö on elämässään paneutunut erinäisiin asioihin ja on siten alansa ammattilainen monissa ajatuksissaan.

Parlamentin ajatus on koota näistä ajattelijoista yhteistyökykyinen ryhmä, jonka tuleva taidonnäyte on syksyn 2012 Turun kunnallisvaalit.

Osallistujilla on oiva tilaisuus saada kokemusta yhteistyömetodeista, sosiaalisista ja poliittisista taidoista, kokea ajatus-/aatekylpyjä sekä näin kehittyä ajattelijana eteenpäin.

Mahdollisen teknisen vaaliliiton myötä ajatuksena on myös löytää täysin uudenlainen poliittinen toimintatapa ja ajatus, joka onnistuessaan tulisi jatkumaan myös vaalien jälkeen. Jokainen kokoontuminen on harjoitus tähän.

7. helmikuuta 2012

Tällaista on Turun Torikokouksen toiminta

Turun Torikokous on ruohonjuuritason kansalaistoimintaa. Kokoustajiamme (toimijoitamme) yhdistää jaettu huoli nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Toimimme muun muassa demokraattisemman markkinatalouden, suoremman kansanvallan, ekologisemman huomisen sekä ihmisyyden kunnioittamisen ja huomioonottamisen puolesta.

Pidämme kaikille avoimia kokouksia ja työryhmiä, käymme keskusteluja niin ohikulkijoiden kanssa kuin aktiiviemme kesken kasvotusten ja sähköisesti Torikokous, Turku -Facebook-ryhmissä ja Twitter-kanavalla, järjestämme esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia sekä opinto- ja lukupiirejä, joista tiedotamme sekä flyerein että sähköisesti Torikokous, Turku -Facebook-sivulla (https://www.facebook.com/turuntorikokous) ja blogimme kalenterissa (http://torikokous.blogspot.com/ -> Kalenteri). Päätökset pyrimme saamaan aikaan konsensuksen (http://torikokous.blogspot.com/2012/04/nain-toimii-turun-torikokouksen.html) kautta.

Toimintamme on täysin vapaaehtoista ja minimaalisella hierarkialla (liikkeessämme ei ole johtajia muuten kuin korkeintaan tilapäisiä ”asiajohtajia”) pyörivää, jotta kaikki todella saisivat omat näkemyksensä kuuluviin, ymmärretyksi ja mahdollisesti sisällytettyä ajamiimme asioihin ja tavoitteisiin, mikäli ko. asiat vain ovat sellaisia, joihin myös kanssakokoustajat kykenevät samaistumaan. Yksikään näkemys ei tule sivuutetuksi ja ketään ei syrjitä.

Olemme puoluepoliittisesti täysin sitoutumattomia ja toimimme solidaarisuudessa muiden maailman 15O (15M)- ja Occupy-liikkeiden (kuten Todellista demokratiaa NYT! (spa: Democracia real Ya!) ja Vallatkaa Wall Street (eng: Occupy Wall Street)) kanssa omaehtoisesti näistä erillisenä itsenäisenä kansanliikkeenä. Tavoitteemme ovat yhtä aikaa paikallisia, valtakunnallisia ja kansainvälisiä. Pyrimme asiakohtaisesti yhdistämään voimiamme yhteneviä tavoitteita ja arvomaailmoja omaavien toimijoiden kanssa.

Joukkomme on hyvin kirjavaa. On töissä käyviä, opiskelijoita, yksityisyrittäjiä ja vailla töitä olevaa väkeä, mikä mahdollistaa hankkeidemme ja päätöstemme laaja-alaisuuden. Kukaanhan ei tiedä maailmasta kaikkea ja kaikilla ihmisillä on enemmän tai vähemmän kapea elämänpiiri, joten vahvuutemme on meidän kuuntelevuudessa, keskustelevuudessa ja rakentavuudessa. Toimimme yhteishengessä moniäänisesti arvomaailmoiltaan yhtenevien päämäärien puolesta.

Kokoustajiemme ja ohikulkijoiden kanssa jaamme voimakasta yhteenkuuluvuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan, mikä välittyy välittömyytenä ja välittämisenä. Puhumme asioista suoraan toisiamme arvostaen ja kunnioittaen. Olemme omalta osaltamme rakentamassa 2010-luvun yhteisöllisyyttä ihmisten välille.

Liikkeessämme pääset heti kiinni sellaisiin asioihin, jotka sinua kiinnostavat ja ovat sydäntäsi lähellä, ja joihin haluaisit saada muutosta aikaiseksi. On hyvin todennäköistä, ettet ole ajatuksinesi ja tavoitteinesi yksin, ja saatuasi vain sanaisen arkkusi auki, tulet herättäneeksi ja innostaneeksi muitakin kelkkaasi mukaan paremman maailman puolesta.

Liikkeemme kautta pyrimme kaikin tavoin kohentamaan ihmisten tietoisuutta maailman asioista ja sitä kautta herättää vaikuttamisen halua ja intoa kanssaihmisissämme. Emme siis myy korkeintaan muuta kuin itsenäistä ajattelua, tietoisuutta sekä vaikuttamisen halua ja intoa.

Tarvitsemme tukeasi, näkemystäsi ja mielipidettäsi voidaksemme olla myös sinun asialla. Roomaakaan ei rakennettu päivässä, joten paljon on siis vielä tehtävää. Liity siis sinäkin joukkoon kirjavaan!

31. tammikuuta 2012

Ideointipalaveripöytäkirja 30.1.2012

Panimoravintola Koulu 26.1.2012 klo 19-21 ja 30.1.2012 klo 18-20

Piikkiön Rotary-klubilla pidettävän esitelmän ideointia:
Uusi yhteiskuntamalli pienoiskoossa Piikkiöön (8 ha maata, venepaikka) tai pelkkä esitelmä ratkaisuehdotuksistamme nykyjärjestelmän korjaamiseksi tai korvaamiseksi

Yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden, rauhan ja yhteiskunnallisen vakauden vahvistaminen

Konsultoidaan yliopistoja mukaan projektiimme

Sosioekonominen tasa-arvo

- Valtiollinen rahanluonti
- Rahan määrän sääntely ja hallittu rahakanta
- Pankkien pilkonta
- Pankkien kansallistaminen
- Koroton ja pankkijärjestelmä (Huom. islamilaiset maat; inflaatio- ja post-keynesiläinen teoria)
- Velaton pankkijärjestelmä
- Sosiaaliluotto
- Funktionaalinen rahoitus
- Transaktio-, arvopaperikauppa-, rahoitusmarkkina- ja valuutanvaihtovero (Huom. Tobinin ja Spahnin verot)
- Progressiivinen verotus (Huom. chartalistinen verotusmalli)
- Clearing ulkomaankauppa
- Distributismi
- Vaihtotalous
- Kansallistetaan luonnonvarat
- Paikallisraha (Huom. Wir-pankki Sveitsissä, Pohjois-Dakota Yhdysvalloissa, Toholampi, Pojois-Irlanti, Ruotsi, Tanska)
- Perustulo (Huom. Namibian malli)
- Osuuskuntamallinen yritys
- Kirjanpito
- EU:n tuki
- Pienviljely (esim. perunoita)
- Kalastus
- Ratsastus
- Kuituhamppuviljely
- Eränkäynti (Lennart voisi järjestää)
- Luontoretket (Lennart voisi järjestää)
- Kursseja (esim. hengitys, meditaatio, jooga, survival)
- Tallityöt
- Etätyön mahdollisuus toiminnan sivussa lisätulojen hankkimiseksi (esim. koodaus ja käännöstyöt)
- Konsultoidaan lähiviljelijöitä luomun pariin (Huom. Hans Lang)
- Luomu- ja lähituotteet
- Luomupiirit
- Luomukassi (Huom. Parainen)
- Ekokylä (Huom. Ähtäri, Velkua ja Roteha (?))
- Jaetut vuokra-, -lämmitys ja ruoka-menot
- Järjestetään talvirieha ja kesäjuhlat
- Ekologisuus (Huom. A Rocha -luonnonsuojeluprojekti (PRT), Arabuko-Soboke-luonnonsuojeluprojekti (KEN)
- Kuivakäymälät
- Ratkaisuja kodittomuuteen
- Autonominen kulttuurikeskus

13. tammikuuta 2012

Kokouspöytäkirja 12.1.2012

Maskulantie 56, Piikkiö, 21500, Kaarina klo 18-21

1) 9.1.12-kokouksen anti kaupungin kanssa:
Ei saatu mitään papereita (yht. 10:tä eri paperia), joita olimme sähköpostitse pyytäneet. Häätöä turvaamassa olleiden poliisien nimet sitä vastoin saatiin.

Poliisin puolesta ehdottivat, miten yhteistyötä voisi jatkossa kehittää. Kaupungilta vastaavia aloitteita ei tullut, mutta kaiketi sieltäkin joku yhteyshenkilö meille järjestyisi.

Enimmäkseen pyörittiin kokoontumislain ja perustuslain tulkinnan ympärillä. Siis, kun kokouksen "tilapäisyyttä" ei ole laissa määritelty, eikä esim. telttaa erikseen mainita mielenosoitusvälineissä.

2) Toimintatila-asiasta:
Teltta ei ole relevantti vaihtoehto ilmoittautuneiden vastuuhenkilöiden vähyyden vuoksi (tilanne 12.1.2012: 3 vastuu- ja 2 varahenkilöä (Torikokous, Turku -ryhmän (https://www.facebook.com/groups/192795050797226/) postaus "Olen laskenut mallin..." (viim. kommentti 10.1. klo 20.36)).

Aletaan hyödyntää kommuuniverkostoa ja Piikkiön tilaa toiminnassamme. Eletään itse muutosta ennen kuin paasaamme asiasta muille. Eletään keskinäistä elämää. Perunajuttu (?) Piikkiössä.

Pyydetään kaupungilta pysyvää tilaa (nuorisotalotyyppinen tila vastaisi oivasti tarpeitamme). Seppo Hännisellä on kertomansa mukaan kontakteja kaupungin päättäjiin (lähde: Tiitu). Ei kumminkaan kannata lähteä hattu kourassa kaupungilta moista anelemaan.

3) Toimintamme merkityksen määrittelyä:
Toimintamme ydinasia on saada ihmiset tiedostamaan maailman ja Suomen tilanteen nurinkurisuuden sekä jakaa tietoa. Ts. levittää tietoa ja tietoisuutta (tiedoteflyereita ja lehteä).

Torikokouksen merkittävin anti ihmisille on matalan kynnyksen yhteiskunnallisen keskustelufoorumin tarjoaminen.

Tavoitteidemme eteenpäinvienti
- Raha on saatava pikkuhiljaa kuosiin.

Totuuden puhuminen on vaatimista.

4) Ideointia toimintamme tulevaisuudesta:
Kirjataan suunnitelmat toiminnastamme ja niiden perustelut (tavoitteet yms.) paperille.

Tehdään viikko- ja kuukausiohjelma toimintamme ohjenuoraksi Helsingin mallin mukaisesti.

Järjestetään kokous 1 krt/vko tai 2 krt/kk.

”Open mic” –tapahtuma esim. joka La tai 1 krt/kk. Toripäivätapahtuma. Tynnyriin tuli. Petri Lagukselta tai Zen-Esalta kamat.

Järjestetään esitelmiä, keskustelutilaisuuksia ja opintopiirejä eri aiheista.

5) Ideointia toimintamme sisällöstä:
Radikaaleja asioita ei tapahdu radikaalisti. Valtakoneisto vaihtuu sukupolvittain. On meidän aika pyrkiä osaksi valtakoneistoa. Vallankumous tapahtuu hitaasti lokeroittain.

Laajenna elinpiiriäsi maalle.

Järjestetään keskustelutilaisuuksia eri aiheista:
- omavarais-, paikallis- ja barter-taloudesta)

Järjestetään esitelmiä eri aiheista:
- perustulo. Asian toteuttamista on aloitettu tutkimaan 1970-luvulla. Lauri ja Omar valmistelevat esitelmää perustulosta kesäksi.

6) Lehti-idean kehittelyä:
Mainostaisimme epäsuorasti ja kenties myös suorasti sekä ottaisimme lahjoituksia vastaan eettisesti toimivilta yrityksiltä (arvomaailmakysymys). Yritysten taustojen tutkimustulokset tulee julkistaa. Lehtemme tulee olla riippumaton.

Perustetaan lehtemme tiimoilta osallistava sosiaalinen foorumi tyyliin Uusi Suomi ja Wikipedia.

Yritetään pitää lehden maine mahdollisimman neutraalina, jotta saisimme siihen mahdollisimman paljon ”ulkopuolisia” kirjoittajia (professoreita yms.) heikentämättä heidän työmarkkinatilannetta mahdollisen leimaantumisen myötä.

Lehtemme ei tulisi harrastamaan ollenkaan sensuuria. Moderointia kumminkin tarvitaan. Kaikki mahdolliset valitussähköpostit tultaisiin julkaisemaan.

Tulisiko lehdellämme olla toistuvia teemoja? Esim. elokuva-/dokumentti-arvosteluja.

Tehdään Helsingin kokouksen kanssa yhteistyötä (mediaosuuskunta).

Perustetaan tili koivunlehtipankkiin lahjoituksia varten. Tätä varten tulee olla rekisteröimätön yhdistys.

7) Perustetaan Torikokouksen nettivalokuva-albumi, josta kaikki voisivat valkkailla mieluisiaan kuvia blogeihinsa yms. Kysellään kuvia ainakin Erkalta, Tiitulta ja Katja Lappalaiselta.

8) Haastattelutaltiointien kehittämistoimenpide:
- tarvitaan erillinen mikrofoni audion taltioimiseksi

9) Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta:
- Islannissa on saatu aikaiseksi netissä tehty perustuslaki.
- Paatero vastaa kysymyksiin 14.1.2012.

Juhani

3. tammikuuta 2012

Kokouspöytäkirja 2.1.2012

Panimoravintola Koulu n. klo 12.30-14.30

1) Kaupungin edustajia ei saapunut paikalle.

2) Miksi teltta?
- Näkyvyys
- Huomio
- Tiedotus
- Matala lähestyttävyyskynnys
- Keskeinen sijainti
- Suhteellisen edullinen toimintatila
- Siistin sisätilan puuttuessa varteenotettava kompromissi toimintamme pyörittämiseen
- Ihmisten tavoittaminen
- Yhteishengen rakentaminen ja säilyttäminen
- Yhteisöllisyys
- Mielekästä yhdessäoloa
- Intensiivisempää/kokonaisvaltaisempaa keskittymistä/sitoutumista toimintaan ja tekemiseen

Ideointia jatketaan Torikokous, Turku, Kehittäminen -FB-ryhmässä (https://www.facebook.com/groups/238362866222339/).

3) Miksi telttaa ei tarvita?
- Ei itse tarkoitus
- Kaikki on mahdollista järjestää mielekkäämmin ja vähemmälläkin vaivalla
- Teltta hidastaa/haittaa toiminnan kehittämistä
- Piikkiö oiva vaihtoehto teltalle
- Kommuuniverkostojen hyödyntäminen

Ideointia jatketaan Torikokous, Turku, Kehittäminen -FB-ryhmässä (https://www.facebook.com/groups/238362866222339/).

4) Lindan esittämä päivystysvuorolistamalli
Jaamme päivän kahteen osaan: Klo 8-14 ja 14-20 (paikalla kaksi päivystäjää)
Yö lasketaan yhdeksi vuoroksi, 20-8 (6 nukkujaa)

Mikäli saisimme 10 henkilöä sitoutumaan ohjelmaan, vaatisi se jokaiselta 2-3 x 6h jaksoa/vko ja max 4 yötä viikossa.

Jos meillä olisi vielä ns. buddy-systeemi, eli jokaisella olisi tukihenkilö, joka tuuraisi ellei itse pääse hoitamaan vuoroaan.

Sitoutumisilmoituksia kerätään Torikokous, Turku -FB-ryhmässä (https://www.facebook.com/groups/192795050797226/) ja viikon päästä tiistaina 10.1.2012, katsotaan, mikä on tulos.
Mikäli emme löydä tarpeeksi ihmisiä (10 + 10), telttaa ei tulla pystyttämään ja halukkaiden telttailijoiden olisi tällöin järkevintä siirtyä Helsinkiin. Ts. ellei nimiä ole listalla tarpeeksi, siirtynee Turun teltta tavaroineen Helsinkiin.

5) Kokoustamista jatketaan kaupungin kanssa Ma:ksi 9.1.2012 sovitun kokouksen jälkeen.

Juhani